TunneSavi ̶ Själens Lera
Keramiikan sanastoa
Täältä löydät on tietoa keramiikan termeistä. Olemme tehneet sanasto näyttelyämme TuunneSavi - Själens lera varten. Näyttely on esillä brinkkalan galleriassa (Vanha Suurtori 2, Turku) 2.6-20.8.2023, lämpimästi tervetuloa!
SAVI
Savea voidaan tarkastella niin geologian, kemian, ihmiskunnan historian, estetiikan kuin myös funktionaalisuuden kautta. Savi on hienojakoisin kivennäismaalaji, jossa on erilaisia kivilajeja sekaisin riippuen siitä, missä savi on syntynyt. Tehdasvalmisteinen savimassa sekoitetaan aina samalla reseptillä tasalaatuiseksi erilaisista savimineraaleista ja muista raaka-aineista. Luonnonsavella tai villisavella tarkoitetaan massaa, joka on paikallista, maasta nostettua savea. Keraamikot käyttävät valmiita massoja, mutta sekoittavat niitä myös itse. Savi kutistuu kuivuessaan ja poltossa laadusta riippuen 10-15%. Saven valinta vaikuttaa kaikkiin seuraaviin vaiheisiin, joten kaikki lähtee savesta ja sen tuntemuksesta.
Korkeapolttoinen savi. Nimensä mukaan kestää korkeita polttolämpötiloja (1200–1450 c). Korkeapolttoista savea on montaa eri laatua ja väriä.
Kivitavara on 1200–1350 asteeseen poltettua tiivistä keramiikkaa. Kivitavaramassoja on monia eri värejä.
Posliini on savilaatu, jossa on paljon maasälpää. Poltettuna se on valkoinen ja jopa läpikuultava materiaali, joka kestää kovia lämpötiloja (jopa 1450 c).
Matalapolttoinen savi poltetaan 900–1150 asteen lämpötilassa.
Punasavi on matalapolttoista rautapitoista savea. Punasavi poltetaan 1020–1080 asteessa, jolloin savi muuttuu harmaasta punaiseksi. Kotimainen luonnonsavi on suurimmaksi osaksi punasavea.
Samotti on pientä murskaa, joka on valmistettu jauhetusta keramiikasta. Samottia lisätään tuomaan kestävyyttä ja rouheutta savimassoihin.
Paperisavi on savea, jonka seassa on paperikuituja. Kuidut vahvistavat savea rakennusvaiheessa, vähentävät saven kutistumista ja keventävät teokset painoa. Paperi palaa poltossa pois. Paperisavea voi sekoittaa itse lisäämällä paperimassaa saven sekaan.
Valusavi on piimämäinen, juokseva savisekoitus. Sitä kaadetaan valumuotteihin kannuilla. Valusavea on matala- ja korkeapolttoista, sekä posliinia. Valusavea on eri väristä, kuten muitakin savilaatuja.
Keramiikka on poltettua savea. Saven voi kierrättää murskaamalla kuivuneen työn ja liettämällä sen veteen. Polttoprosessissa savi muuttaa koostumustaan keramiikaksi, jolloin siitä tulee tiivistä, eikä sitä voi enää liettää veteen. Arkeologit ovat löytäneet yli 20 000 vanhaa ihmisen tekemää keramiikkaa.
Kuivattaminen. Saven työstämisessä hallitaan myös saven kuivumista. Liian nopeasti kuivunut työ halkeaa. Osa työvaiheista on parempi tehdä hieman kuivahtaneeseen saveen. Nahkakuivaksi kutsutaan savea, jonka pinta on vielä viileä eli kostea, mutta jämäkkä, jolloin pintaan saa tehtyä yksityiskohtia, sitä voi kiillottaa tai muuten vielä työstää. Kuivaa savea ei kannata työstää, sillä se tuottaa paljon hengitykselle vaarallista savipölyä ja esine on muutenkin hauraampi kuin nahkakuivana.
TYÖSTÖTEKNIIKAT
Saven valitsemisen jälkeen aloitetaan saven muotoilu valitulla tyylillä. Ensin savi vaivataan tasalaatuiseksi ja samalla poistetaan mahdolliset ilmakuplat savesta.
Käsinrakennus. Nimensä mukaisesti tällä tekniikalla työstetään savea pitkälti käsin. Eri käsinrakennustekniikoita voi yhdistellä.
Nipistelytekniikassa työstetään savea vain peukalolla ja etusormella nipistellen.
Makkaratekniikassa savesta muotoillaan makkaroita, jotka sitten liitetään päällekkäin seinämäksi.
Levytekniikassa savesta tehdään levyjä kaulimen tai savimankelin avulla. Levyjä leikkaamalla ja yhdistelemällä tehdään haluttu muoto.
Dreijauksessa esineitä muotoillaan dreijan avulla pyörivällä liikkeellä. Dreijalla saadaan aikaan pyöreitä muotoja, joita voi halutessaan muokata myöhemmin. Yleensä esine dreijauksen jälkeen vielä sorvataan eli siistitään pohja ja tehdään mahdollinen jalkarengas, kun työ on kuivunut nahkakuivaksi.
Muottien avulla muotoilu. Savea voi muotoilla myös muottien avulla. Muottimateriaaleista kipsi on yleisin, sillä kipsi pystyy imemään vettä savesta. Muotteja on monenlaisia: esimerkiksi avoimia painelumuotteja, reliefimuotteja, kaksi- tai useampiosaisia prässimuotteja, ja valumuotteja.
Valaminen. Valusavi on juoksevassa muodossa olevaa savea, jota kaadetaan kipsimuotteihin. Saven annetaan olla tietty aika kipsimuotissa. Kipsi imee itseensä vettä ja muotin pintaan muodostuu saviseinämä. Ylimääräinen savi kaadetaan pois, jolloin muottiin jää halutun paksuinen ja muotoinen työ.
Työkalut. Kädet ovat keraamikon tärkein työväline, mutta apuna helpottamassa ovat mm. puulevyt, seenat, kaulimet, muovaustikut, sorvausraudat, savilanka, sieni, veitset, leimasimet, kankaat, oikeastaan kaikkea mitä keittiöstä löytyy voi käyttää myös savitöissä.
VÄRIT
Eri työstövaiheissa voi koristella erilaisilla väreillä. Savi ja erilaiset pinnalle levitettävät värit muuttuvat poltossa. Työ voi olla ennen polttoa täysin eri värinen. On tärkeää tehdä väreistä koepaloja, jotta tietää miltä lopputulos näyttää.
Engobe, enkooppi tai saviliete. Värjätyillä tai värjäämättömillä savilietteillä voi koristella pintoja jo ennen raakapolttoa ja monella eri tyylillä. Engobet ovat hyvin peittäviä.
Alilasitevärit ovat siveltäviä värejä, jotka saa värinsä keraamisista pigmenteistä. Niitä voi käyttää ennen ja jälkeen raakapolton ja levittää teoksen pinnalle monella eri tavalla. Alilasitevärit eivät ole täysin peittäviä, lopputulos on akvarellimäinen.
Lasite on erilaisista luonnosta saatavista mineraaleista ja teollisesti valmistetuista raaka-aineista valmistettu seos, joka sulaa poltossa keramiikan pinnalle ohueksi lasimaiseksi kerrokseksi. Lasitteita käytetään niin koristeluun kuin esineen kulutuksen kestävyyden ja hygieenisyyden parantamiseen. Lasite tulee valita savimassan ja lämpötilan mukaan. Lasitteiden kirjo on valtava ja jokainen lasite käyttäytyy eri tavalla eri savimassojen päällä. Lasite voi olla kiiltävä tai mattapintainen. Astioita tehtäessä lasitteiden elintarvikekelpoisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Ensimmäiset lasitetut työt on valmistettu yli 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Kiiltokulta, platina ja lysterit. kiiltokulta sisältää oikeaa kultaa, platina oikeaa platinaa ja lysterit ovat erilaisia sateenkaarimaisia pintoja luovia siveltäviä aineita. Nämä posliininmaalauksesta joillekin tutut materiaalit levitetään vasta lasituspolton jälkeen ja ne vaativat oman koristepolton.
Työturvallisuus on keramiikkaa tehdessä tärkeää. Varsinkin monet väriaineet ja lasitteet sisältävät kemiallisia aineita, jotka eivät ole terveellisiä. Muista siis hengityssuojain, kun käsittelet kuivaa savea tai pöliseviä aineita, sekä suojahanskat värien ja lasitteiden kanssa. Polton jälkeen aineet eivät aiheuta samanlaista haittaa, mutta kaikki keramiikka ei ole elintarvikekelpoista -tunne siis materiaalit ja ota selvää. Valmislasitteiden elintarvikelpoisuudesta löytyy tietoa valmistajalta. Ammattilaiset tuntevat materiaalinsa ja prosessin ja tietävät miten valmistetaan elintarvikekelpoista keramiikkaa.
POLTOT
Ennen polttoa esineen täytyy antaa kuivaa kokonaan. Yleisemmin esine poltetaan kahteen kertaan, ensin raakapoltetaan, jonka jälkeen lasitus lisätään ja sitten vielä lasituspoltetaan korkealle.
Raakapoltto. Esine poltetaan yleensä 850-1020 asteeseen riippuen savilaadusta ja seuraavasta poltosta, jonka jälkeen työ on vielä huokoinen ja esine voidaan lasittaa.
Lasituspoltto. Lasituspoltossa lämpötila nousee 1000-1300 asteeseen riippuen savilaadusta. Lasituspoltossa halutaan päästä lasitteen sulamislämpötilaan.
Koristepoltto. Tämä poltto on aina lasituspolton jälkeen ja sitä käytetään kiiltokullan, platinan, lystereiden ja siirtokuvien kiinnittämiseen. Tilanteesta riippuen sen lämpötila on 560-1100 astetta.
Kertapoltto. Raakapoltto ja lasituspoltto yhdellä poltolla eli esine poltetaan vain kerran. Lasite levitetään siis suoraan kuivuneen saviesineen pintaan.
UUNIT
Keramiikkauuneja on monia erilaisia. Poltto voi olla hapettava tai pelkistävä. Happi tai sen puuttuminen (pelkistävä poltto) vaikuttaa lasitteiden kemiallisiin reaktioihin eli siihen, miltä lasite polton jälkeen näyttää.
Sähköuuni on yleisin uunimuoto Suomessa ja niitä on monia eri kokoja ja malleja. Sähköuunin polttotapa on hapettava.
Kaasu-uuni. Tässä uunissa käytetään nimensä mukaisesti kaasua polttoaineena. Kaasu-uuneilla voi olla samanlainen rakenne verrattuna sähköuuniin, mutta polttotapa on pelkistävä.
Puu-uuni on perinteikäs ja aikaa ottava polttotapa. Polttoaineena käytetään puuta. Puu-uunityyppejä on paljon erilaisia, ja niillä on jokaisella omat erityispiirteensä. Polttotapa on pelkistävä. Turun keraamikkojen killalla on oma puu-uuni Koroisilla. Uunin tilavuus on noin 2 kuutiota. Uunia lämmitetään puilla tuulista ja ilmasta riippuen 12–16 tuntia 1300 asteeseen. Poltossa uunin sisälle syntyvä hapeton tila, tuhka ja liekki tekee keramiikasta sävykkään tavalla, joita ei sähköuunilla saa aikaiseksi. Keramiikkakillan poltoissa olennainen osa on myös yhdessä tekeminen ja muiden kiltalaisten tapaaminen.
Rakupoltto. Rakupoltot tehdään raku-uunissa, joiden polttoaineena käytetään yleisimmin kaasua. Rakukeramiikka vaatii lämpöshokkeja kestavän savilaadun. Rakupoltossa uunin lämpötila nostetaan n. 900-1000 asteeseen. Uuni avataan ja esineet nostetaan hehkuvan kuumina savustuspönttöön sahanpurun/paperin/olkien jne palavan materiaalin kanssa. Esineen kuumuus sytyttää palavan materiaalin tuleen. Savustuspönttö suljetaan kannella, jolloin luodaan esineelle savuisa ja hapeton tila. Savu värjää lasittamattomat kohdat mustiksi, pelkistys saa aikaan upeita efektejä lasitteessa. Savustuksen jälkeen kuumat esineet nostetaan maahan ja valellaan/kastetaan vedessä. Prosessin lämpöshokki saa lasitteen pinnan halkeilemaan eli krakleeraamaan ja tästä syntyy kaunis pinta. Tekniikka juontaa juurensa Japaniin, mutta nykyiseen muotoonsa tekniikka on kehittynyt länsimaissa ja erityisesti Pohjois-Amerikassa.
Aluminium saggar foil. Tässä tekniikassa käytetään myös raku-uunia. Vaaleasta savesta valmistettu ja nahkakuivana kiillotettu esine raakapoltetaan ja käsitellään rautakloridilla, kupari- tai kobolttisulfaatilla ja kääritään erilaisen orgaanisen aineksen (banaanin kuoret, suola, sokeri, kasvien lehdet, jne) ja epäorgaanisen materiaalin (karbonaatit, kuparilanka, teräsvilla) kanssa alumiinifolioon ja poltetaan 700 asteeseen. Tällä tavalla esine saa vaihtelevan ja värikylläisen pinnan, jossa on hienoja värisiirtymiä, pilvimäisiä ja orgaanisia kuvioita.
Lähteet:
Keramiikan käsikirja, https://openlearning.aalto.fi/mod/book/view.php?id=14865
Åbo Academi: Fran lera till ceramic -kurssimateriaalit 2022
Jonna Oksanen
Cornelius Colliander
Sanaston toimittaneet
Ilona Häsänen
Saara Kumpulainen
Sanaston Kääntäneet
Cornelius Colliander, Carola Gunell (ruotsi)
Outi Kurkijärvi (englanti)